Kun aloitin viestintäpäällikkönä Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksella keväällä 2019, en arvannut työn myötä pääseväni myös näkemään maailman suurinta hiukkaskiihdytintä. Mutta niin vain jo puolen vuoden päästä olin matkustamassa Geneven liepeillä maan alle.

Olin osallistumassa Euroopan ydinfysiikan tutkimusjärjestön CERNin viestintäverkoston kokoukseen verkoston tuoreena Suomen edustajana ja olin innoissani. Tutkimuskeskuksessa pääsin vauhdilla tutustumaan muihin eri jäsenvaltioita edustaviin viestintäverkoston jäseniin, joista osa oli taustaltaan viestijöitä, osa tutkijoita.

Näiden viestintäammattilaisten tiivistä yhteistyötä varten CERN on perustanut verkoston, jota kutsutaan lyhenteellä EPPCN (European Particle Physics Communication Network). Itse vedän Helsingin yliopiston Kumpulan kampuksen yhdeksän hengen viestintätiimiä, mutta vastaan samalla muiden vastuiden ohella Fysiikan tutkimuslaitoksen viestinnästä. Näin pääsin myös CERNin viestintäverkoston jäseneksi.

Verkosto kokoontuu kaksi kertaa vuodessa, kerran CERNissä ja kerran jossakin jäsenvaltiossa. Muutoin pidetään yhteyttä sähköisin välinein. Koronan aikaan pelkästään niin.

Mitä saadaan aikaiseksi?

CERNin mittaustuloksia analysoivat tutkijat etsivät uutta tietoa aineen rakenteesta, mutta tarvitsevat silloin tällöin myös viestintäammattilaisia, jotka auttavat heitä kertomaan tutkimuksesta ja sen tuloksista laajemmalle yleisölle. Viestijät esimerkiksi priorisoivat kohdeyleisöjä, suunnittelevat kampanjoita, rakentavat viestintäkanavia, kirjoittavat tiedotteita, luovat ylipäätään kaunista ja kiinnostavaa sisältöä. Yhdessä tutkijoiden kanssa.

Esimerkiksi toissa vuonna viestintäverkosto käytti runsaasti aikaa yhteisen viestintästrategian tekoon. Hiukkasfysiikalle oli julkaistu eurooppalainen strategia (ESPPU), ja sen toteuttamiseen tullaan tarvitsemaan myös viestintää. Tunnistimme esimerkiksi avainkumppaneita ja lähettiläitä. Väänsimme pääviestejä ja ideoimme tuleville vuosille ”koukkuja” eli tiettyihin hetkiin sidoksissa olevia viestintämahdollisuuksia.

Yksi tuollainen yhdessä tunnistettu viestinnällinen mahdollisuus oli hetki, jolloin Higgsin bosonin löytämisestä oli kulunut kymmenen vuotta. Strategiasta ja suunnittelusta päästään onneksi lopulta aina myös toteutukseen, ja niinpä tänä kesänä bosonin merkkipäivästä viestittiin verkossa ja sosiaalisessa mediassa. Suomessa CERNin viestintäyksikön kirjoittamaa tiedotetta täydennettiin fysiikan tutkimuslaitoksen johtajan Katri Huidun lainauksella.

Samoihin aikoihin osui myös Large Hadron Collider (LHC) -hiukkaskiihdyttimen käynnistäminen. Kiihdyttimelle oli tehty ennalta suunniteltu, kolmen vuoden mittainen päivitys- ja huoltotauko, jonka seurauksena pystytään saavuttamaan ennennäkemättömän suuri törmäysenergia. Siitäkin viestittiin viestintäverkoston yhteisten suunnitelmien pohjalta ja samalla tavalla Suomeen räätälöidysti.

Mediakäynti kiihdyttimellä

Alkuvuoden 2022 huippuhetki oli suomalaistoimittajien virtuaalinen mediavierailu CERNiin. Vaikka me viestijät, toimittajat ja asiantuntijat istuimme kukin omien näyttöjemme äärellä, olo oli kuin olisimme Sveitsin ja Ranskan rajalla Geneven liepeillä.

Parikymmentä toimittajaa ”kiersi” kahden tunnin ajan Suomen yhteyshenkilön ja IdeaSquaren johtajan Markus Nordbergin johdattamana, kuuli täsmäesityksiä eri kohteissa ja esitti kysymyksiä asiantuntijoille. Pääsimme hetkeksi jopa loikkimaan LHC:n viereen.

Keväällä 2020 15 suomalaistoimittajan ryhmä oli jo valmistautunut matkustamaan mediavierailulle paikan päälle CERNiin. Ilmoittautumiset oli otettu, aikataulu lyöty lukkoon, suomalaisten tutkijoiden tapaamiset suunniteltu, hotellit katsottu. Harvinaisen moni toimittaja oli pystynyt sitoutumaan useamman päivän juttumatkalle, niin paljon CERN ja hiukkastutkimus kiinnosti.

Kun korona perui matkan ja kiihdyttimen huoltokatko ehti päättyä ennen koronaa, pettymys oli käsin kosketeltavaa. Virtuaalimatka ei ollut tietenkään sama asia, mutta onnistui yli odotusten.

Tulkkina vieraalla maalla

Tutkijat ovat usein tottuneet kertomaan tutkimuksestaan toisille tutkijoille tai korkeintaan opiskelijoille. Viestijän tehtävä on miettiä, keiden muiden kiinnostus halutaan herättää tai keiden ajatuksiin ja tekoihin vaikuttaa – ja miten se tehdään.

Joskus viestijän olo keskellä fysiikan ilmiöitä on kuin muukalaisella vieraalla planeetalla. Kaikki on kovin kiehtovaa mutta käsittämätöntä. Oudolta kuulostavasta pitäisi pystyä nappaamaan jotakin tunnistettavaa, jonka voisi esitellä niin sanotulle suurelle yleisölle.

Kun halutaan tavoittaa ns. suuri yleisö, asia on ilmastava niin selkeästi, että ”Pihtiputaan mummokin” sen ymmärtäisi. Usein jos asiantuntija haluaa sinnikkäästi käyttää erityistermistöä, jotta ajatus varmasti välittyisi oikein, yritän kiinnittää hänen huomionsa vastaanottajan ajatukseen: Millainen ajatuskupla mummon pään viereen syntyy, kun hän ei ymmärrä jotain termiä? Onko ajatus lähempänä vai kauempana oikeaa kuin silloin, jos asiaa selittäisi astetta yleistajuisemmin?

Suuren yleisön odotukset hiukkasfysiikkaa kohtaan saattavat myös olla yllättävän suuria. Löytyykö jälleen uusi hiukkanen? Järisevätkö fysiikan teoriat? Selviävätkö maailmankaikkeuden mysteerit?

Suurilla odotuksilla on hyvät ja huonot puolensa. Jos 95 % maailmankaikkeudesta on vielä selvittämättä, on perusteltua panostaa sen tutkimiseen. Poliitikot nyökyttelevät. Toisaalta jos tulokset kuulostavat käsittämättömiltä, seuraa turhautuminen.

Tarinan on hyvä olla mahdollisimman kiehtova ja vetävä, mutta totta ja arkiseen kiinnittyvää. Olen täysin varma, että kaikesta pystyy kertomaan myös niin, että tavallinen viestijäkin sen ymmärtää. Jopa hiukkasfysiikasta.

Tule kertomaan minulle, viestitään yhdessä!

Johanna Pellinen
viestintäpäällikkö
Helsingin yliopisto